Tervetuloa Pirkkalan VPK:n WWW-sivuille!
Pirkkalan VPK on Tampereen aluepelastuslaitoksen alaisuudessa toimiva sopimuspalokunta. Vuonna 1942 perustetun palokunnan vastealueena on pääasiassa aluepelastuslaitoksen Tampereen toimialue. Tarvittaessa olemme käytettävissä myös muualla Pirkanmaan alueella.
Palokunnassa toimivat hälytys-, nais- ja nuoriso-osastot.
Hälytystoiminta
Palokunta on sitoutunut lähtemään hälytystehtävään toisen valmiusasteen mukaisesti,
mikä tarkoittaa ensimmäisen sammutusyksikön liikkeelle lähtöä viiden minuutin kuluessa.
Hälytysosaston jäsenet on koulutettu valtakunnallisen koulutusjärjestelmän peruskursseilla.
Palokunta hälytetään vuosittain noin 130 tehtävään. Hälytystehtävät koostuvat pääosin rakennuspaloista, tieliikenneonnettomuuksista ja vesipelastustehtävistä. Oman erikoisuutensa alueen tehtäväkenttään tuo Pirkkalan lentokenttä.
Järjestötoiminta
Palokunta pitää toimintavalmiuttaan yllä viikoittaisilla harjoituksilla sekä kursseilla.
VPK suorittaa myös pienimuotoista varainhankintaa varmistaakseen toiminnan monipuolisuuden
ja jatkuvan kehittämisen.
VPK tarjoaa monipuolisen harrastusmahdollisuuden kaikenikäisille. Kaikki yli 10 v. nuoret voivat
liittyä nuoriso-osastoon, jossa harjoitellaan palokunta- ja turvallisuustaitoja sekä osallistutaan
leireille, kilpailuihin, yms. tapahtumiin. Tätä kautta saa myös hyvän pohjan hälytysosasatoon
siirtymiselle 18 vuoden iässä.